Tunteet ja niiden kohtaaminen - uskallatko olla läsnä tunteillesi?

Jostain syystä näitä syvällisempiä ajatuksia tulee, kun herää yöllä 3 jälkeen, hah! Tämän aamun teemana tunteet ja niiden kohtaamisen suuri merkitys.

Tunteet eivät ole turhia. Ne kertovat, mitkä asiat ovat meille tärkeitä. Ne ohjaavat  toimintaamme ja kertovat arvoistamme.

Moni yrittää piilottaa todelliset tunteensa. Niitä ei uskalleta kohdata, koska silloin jokin voisi muuttua. Ja muutos pelottaa.
Pelätään sitä, että oma todellinen minä onkin jotain muuta, kuin mitä on muille ja itselle antanut ymmärtää. Pelätään, että läheiset ihmiset hylkäävät, mikäli oikea minä paljastuu.
Tunteet voivat myös satuttaa. Ja on luonnollista välttää kipua.

Kuitenkin se, että tunteensa piilottaa, on paljon haitallisempaa, kuin tunteiden kohtaaminen siinä hetkessä sellaisina kuin ne tulevat. Tunteet pakkautuvat kehoon ja mieleen ja voivat vuosien jälkeen purkautua raivolla aiheuttaen konflikteja ihmissuhteissa tai aiheuttaa esim. epämääräistä ahdistuneisuutta.

Aina tunteita ei ole mahdollista näyttää. Niitä ei haluta tai ei voida tuoda esille, joten pienempi paha siinä hetkessä on kätkeä ne. Olisi kuitenkin hirmu tärkeää käsitellä tunteita myöhemmin, kun siihen on mahdollisuus.


Tunnetaitoja voi onneksi opetella! Omalla kohdalla olen kokenut hyväksi pari juttua. Ensinnäkin meditaatio, mikä lisää ymmärrystä itsestä ja omista tunteista ja auttaa olemaan läsnä. Läsnäoloa vaaditaan, jotta tunteitaan voi käsitellä.
Toisekseen pyrin, varsinkin ikävien tunteiden kohdalla kysymään itseltäni, miksi tunnen näin? Miksi jokin asia saa minut raivostumaan tai surulliseksi?
Aina vastausta ei ole helppo löytää. Tärkeää on kuitenkin hyväksyä ne sen hetkiset tunteet. Ottaa ne vastaan sellaisena kuin ne tulevat, mutta muistaa myös päästää irti tunteesta eikä jäädä mylläämään siihen tunteeseen. 


Tunteita voi ajatella pilvenhattaroina; ne tulevat ja menevät. Ovat hetken kohdalla, kunnes lipuvat pois uuden tieltä.


Uskallatko olla itsesi ja omien tunteidesi kanssa? Uskallatko kohdata tunteesi sellaisena, kuin ne tulevat?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riitänkö tällaisena?

Ristiriitatilanteissa toimiminen - omien tekojen pohtiminen