Ristiriitatilanteissa toimiminen - omien tekojen pohtiminen

Miten sä toimit ristiriitatilanteissa? Syytätkö kaveria vai pohditko, mitä sä itse olisit voinut tehdä toisin, ja mikä on ajanut sut toimimaan sillä tavalla, millä toimit?

Omien tekojen ja käyttäytymisen miettiminen ei ole välttämättä kovinkaan kivaa. Monesti olisi vaan niin paljon helpompaa syyttää muita ja unohtaa se, miten itse on toiminut. Mutta onko se kovinkaan reilua? 

Mä olen itse alkanut jokin aika sitten tarkoituksella miettimään, mikä saa mut käyttäytymään tavalla, jolla käyttäydyn vaikeissa tilanteissa. Onko ne kenties lapsuudessa opittuja käyttäytymismalleja tai tunnelukkoja, jotka jossain tilanteessa aktivoituvat? 
***
Mä olen sellainen ihminen, etten koskaan haluaisi loukata ketään. Kaikista viimeisimpänä niitä omia läheisiä, rakkaita ihmisiä. Joskus kuitenkin loukkaan, myönnän sen, mutta koskaan en kuitenkaan tarkoituksella. Joka kerta kun olen jotakuta loukannut, pyrin menemään itseeni, vaikka se tuntuukin  välillä helvetin pahalta. Mutta ei mulla ole oikeutta loukata ketään. Mietin, mistä se johtuu, että käyttäydyin niin. Joskus sitä perimmäistä syytä on todella vaikea löytää ja tunnistaa.

Ehkä toisia syytellään siksi, ettei oma inhimillisyys ja haavoittuvuus paljastuisi. Esitetään kovaa, ettei kukaan näkisi rikki olevaa sisintä.

Mä myös rakastan rauhaa. Olen luonteeltani sellainen, että inhoan konflikteja ja pyrin selvittämään ne mahdollisimman nopeasti.
Tietysti se on inhimillistä, että joskus epähuomiossa tulee loukanneeksi toista. Tärkeää on kuitenkin se, millä tavalla sen tilanteen saattaa päätökseen. Itse pyrin siihen, että puhun rehellisesti omat tuntemukset toiselle, mutta niin ettei toiselle jää mitään epäselvyyttä tai sellaista oloa, että syytän häntä.
Aloin nyt uudestaan lukemaan Kimmo Takasen Tunne lukkosi- kirjaa. Kirjan avulla käydään läpi omia lapsuudessa ja nuoruudessa syntyneitä tunnelukkoja eli niitä malleja, mitä tulee käyttäneeksi eri tilanteissa, ja joiden läpikäyminen ja purkaminen on tärkeää, mikäli omaa käyttäytymistä haluaa muuttaa.

Onko sun vaikea myöntää olevasi väärässä? Entä tunnustaa itsellesi ja toiselle, että olet käyttäytynyt väärin? Ootko koskaan miettinyt syitä omaan käyttäytymiseen?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riitänkö tällaisena?

Ulkopuolisten aiheuttamat paineet