Aamuyön ajatuksia

Parin tunnin videopuhelu keskellä yötä, kupillinen kahvia, aamupalan syöminen ja nyt postauksen kirjoittaminen. Ja kellohan on vasta 7, kun tätä postausta aloin kirjoittelemaan. Ihan perus aamu.
No ei nyt ihan, mutta ei se kauaskaan kyllä heitä.

En ole enää kuukausiin nukkunut kunnolla. Herään parin tunnin päästä nukkumaan menosta, ja voi olla ettei uni tule kunnolla vasta kun aamusta. Mikäli nukahdan uudelleen puolen yön aikoihin, herään viimeistään viideltä.
Se tietysti aiheuttaa sen, että olen sitten varsinkin aamupäivisin aina tosi väsynyt, ja nukunkin lähes poikkeuksetta pari kolme tuntia päivisin, joskus jopa enemmänkin.


Rehellisesti sanottuna en edes muista, millaista on olla tosi virkeä hyvien yöunien jälkeen.

Mietin, että kenties tuosta nukkumisesta on tullut vähän sellainen mörkö. Illalla jo miettii, että tuskin saa tänäkään yönä nukuttua ja että seuraavana päivänä sitten väsyttää. On tavallaan jo jollain tasolla päättänyt, että tänäkään yönä en nuku. 


Ja voi että, kun haluaisin nukkua!


Unella on kuitenkin niin suuri vaikutus ihan kaikkeen ihmisen kropassa ja toiminnassa, että jo yksien huonojen yöunien jälkeen voi huomata sen vaikutuksen; väsyttää, ajatus ei kulje eikä jaksa tehdä mitään eikä mikään oikein kiinnosta. 
Saatika sitten kun niitä huonoja öitä vaan kertyy ja kertyy.

Tiedän sen, että osittain se on omaakin syytä etten saa nukutuksi. Selailen puhelinta aina tosi myöhään, nukun pitkiä päiväunia ja juon kahvia päivisin vähän turhan myöhään.
Näitä asioita on pakko siis alkaa korjaamaan.

Illalla puhelin pois vähintään tuntia ennen nukkumaanmenoa, päiväunet mieluiten kokonaan pois sekä kahvinjuonnin vähentäminen ja viimeisen kupin juominen mielellään viimeistään 14 aikaan päivällä.

Jos jollain on vielä lisävinkkejä antaa, niin niitä otan enemmän kuin mielelläni vastaan! ♥️


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riitänkö tällaisena?

Ristiriitatilanteissa toimiminen - omien tekojen pohtiminen

Ulkopuolisten aiheuttamat paineet